Valo Kurki goes kapakka med Kati Berg

Haastattelin 1990-luvulla norjalaista kirjailijaa Jostein Gaarderia Anna-lehteen. Hän oli juuri breikannut isosti filosofiaromaanillaan Sofian maailma ja oli Helsingissä markkinoimassa kirjaansa.

Sofian maailmaa on vuosien mittaan käännetty yli  60 kielelle ja Wikipedian mukaan sitä on painettu yli 40 miljoonaa kappaletta.

Haastattelussa aikaa ei ollut paljon, ehkä puolisen tuntia, mutta sympaattinen kirjailija ehti sanoa jotain sellaista, johon olen uskonut siitä lähtien: hänen mielestään romaanihenkilöt ovat omalla tavallaan todellisia. He heräävät eloon aina, kun joku lukee kirjaa. Heidän eksistenssinsä sijoittuu fiktiiviseen todellisuuteen, joka on ihmisen tajunnassa, mutta se ei vähennä sen voimaa. Toisinaan romaanihenkilöistä kasvaa miljoonien ihmisten tuntemia ikoneita, jotka elävät kollektiivisessa tajunnassa. Sellaisia ovat vaikkapa Anna Karenina, eräät seitsemän veljestä, Raskolnikov tai Peppi Pitkätossu.

Tai Philip Marlowe. Ajattelin legendaarista, Raymond Chandlerin luomaa yksityisetsivää heti, kun luin Gabriel Korven dekkarin West Endin tytöt ensimmäisen lauseen: Se alkoi kuten tällaiset tarinat alkavat: toimistoon käveli kaunis nainen. 

Valo Kurki, entinen poliisi ja nykyinen yksityisetsivä ei kuitenkaan ole yhtä ilmeetön ja viileä viskisieppo kuin vanhempi amerikkalainen kollegansa. Hän pyörittää perimääänsä osto- ja myyntiliikettä Helsingin Vallilassa 1990-luvulla, aikana, jolloin faksit ja lankapuhelimet ovat vielä käytössä eikä somesta nähdä edes unta. Tosin Valolla on jo ensimmäinen kännykkä, jolla hän naputtaa joskus kömpelösti tekstiviestin siskontytölle. 

Yhteys Los Angelesiin on myös olemassa – kuin silmäniskuna lukijalle: Valon sokkotreffeillä tapaama uusi rakkaus Jan on tehnyt enkelikaupungissa uraa sisustusarkkitehtina. Näen Chandlerin vinon hymyn leijuvan jossain elegantin lukukokemuksen yllä.

Valon perhetaustakin on yhtä sotkuinen kun Chandlerin dekkareiden juoni. Sille, joka osaa katsoa, perhealbumeiden tyhjät sivut paljastavat, että isosisko Viola ei ehkä olekaan isosisko, mutta sellainen hän Valolle silti aina on. Osto- ja myyntiliike on peritty Ollilta, jonka sisko Lahja oli Valolle ja Violalle läheinen. Mutta miten? Ei auta kun siteerata Valoa: Perhe? Mikä se oli? Mistä se alkoi ja mihin se päättyi?

Valo on entinen poliisi, jolla on menneisyys, vanha Ducato-paku (Ollilta peritty, tietenkin) ja suuri, kolhiintunut sydän. Eletyistä vuosista paljastuu silmänräpäyksen kestäviä välähdyksiä, mutta tarkkaa kuvaa ei piirretä, eikä tarvitsekaan. Valo on symppis ja fiksu, Valolla leikkaa, hänen lakoninen huumorinsa on vastustamatonta. 

Toisaaalta Valo tulee puolihuolimattomasti pohtineeksi hyvinkin syvällisiä filosofisia ajatuksia ja tiukoista paikoista hän selviää joustavan mielensä avulla.

Kun Valo käy uimassa Stadikalla, pyöräilee Kuusisaareen, menee työn puolesta Kulosaareen tai juoksee lenkillä Arabianrannassa ysäri-Helsingissä, näen saman kuin hän. Ja rakastan näkemääni. Asuin koko 1990-luvun Helsingissä, enimmäkseen Töölössä, Alppilassa ja Ruskeasuolla. Freelancerina kolusin Helsinkiä tarkasti, joten myös Vallilan huudit tulivat tutuiksi. Olen itsekin herännyt Merihaassa päänsärkyyn. Valon Helsinki on myös minun Helsinkini ja se lisää kirjan nautintoa.

Myös ysärikuvasto herkistää. Siihen aikaan Valon lenkkipolun vierustalla laidunsi vielä lehmiä. Arabianrannan asuntoalueen rakentaminen aloitettiin vuonna 2000. Metro Espooseen kulki vasta päättäjien päiväunissa. Vintage oli aivan uusi sana, ja Valo ihmettelee, sitäkö hänen myyymänsä vanha roina onkin. Kasarityylille naureskeltiin jo, vaikka ei siitä ollut kuin muutama vuosi.

Ilmastonmuutoksestakaan ei ysikytluvulla vielä oltu huolissaan ja Valokin lentelee tuosta vaan Lontooseen, kun kerran johtolangat sinne päin sojottavat.

West Endin tytöt -dekkari etenee lyhyinä kohtauksina, jotka leikataan – naps – juuri oikein. Teksti on visuaalista, dialogi virtaa helposti ja aidosti. Tapahtumat kulkevat kuvina silmissä ja aika usein painan stop ja rewind lukeakseni uudelleen jonkun erityisen hienon lauseen.

”Tuntuuko susta koskaan, että sä odotat sitä hetkeä sun elämässä, kun rummut  tulee mukaan” Jan kysyy Valolta Juttutuvassa. Sekin on vanha tuttu kapakka ja juuri nyt on hetki, jolloin Kati Berg voi astua esiin.

Kati Berg on myös aineettomasti olemassaoleva romaanihenkilö. Hänen kirjallinen kotinsa on Taina Pietikäisen ja minun kirjoittama dekkari Joki. Gabriel, Taina ja minä olemme indie-kirjailijoita, kuten omakustantajista on nykyään tapana puhua.

No niin….  rummut siis kumisevat, Kati ottaa tuolin ja istuu pöytään, tilaa juoman ja alkaa jutella Valon ja Janin kanssa kuin olisi aina tuntenut heidät. Boheemi Kati pitää vaistomaisesti molemmista eikä historiantutkija hänessä malta odottaa, että pääsee penkomaan Valon  kauppaa. 

Katin voisi helposti nähdä vaikka joskus tuuraavan Valoa tiskin takana, kun yksityisetsivän rooli vie tämän pois kaupungista. Asiakkaat rakastaisivat sydämellistä Katia heti. Tosin Valo ottaa tässä pienen riskin, koska Kati ei oikein osaa tinkiä vaan heltyy helposti ja myy turhan halvalla. Ehkä Valon kannattaa sittenkin ehdottaa, että Kati auttaisi häntä hinnoittelemaan Arabian astioita, vanhoja sohvia ja savikiekkoja.

Eikä pidä aliarvoida Katin kykyjä Valon sparraajana yksityisetsivän tutkimuksissa. Kati voi tutkijan koulutuksellaan täydentää polisiin rutiineja ja antaa uusia näkökulmia. Valolle selviää varmaan aika nopeasti, että Katin luovuus on energistä ja impulsiivista laatua eikä hän aina malta ajatella seurauksia. 

Kati voisi olla Valon elämässä samanlainen frendi kuin Helena, joka on luotettu lapsuudenystävä Ullanlinnasta.

West Endin tytöissä Valo tutkii vanhaa museonjohtajan murhaa. Hän päätyy kokkareille kauniiden ja rikkaiden piireihin. Siellä virtaa kallis shampanja, ja joskus myös veri. Valo oppii, että vaikka rahalla ei voi ostaa onnea, äärimmäisiä kokemuksia voi. Ja jos se on mahdollista, niin myös tehdään. 

Vaikka Gabriel Korven lause on kepeä, teksti kätkee enemmän kuin kertoo. Se on koukuttavaa, koska lukija joutuu täyttämään tyhjät kohdat ja aukot  itse. 

Gabriel Korpi on luonnehtinut rikosromaaniaan NotNordicNoir-dekkariksi. Tässä kontekstissa päähenkilön nimi on nerokas valinta: sehän valaisee koko genren!

Kirja on lainattu kirjastosta.

Gabriel Korpi: West Endin tytöt, Books on Demand 2020

Valo Kurki -sarjasta on julkaistu myös toinen osa Täydellinen päivä (BoD 2020)

Eeva Kiviniemi & Taina Pietikäinen: Joki, Books on Demand 2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *